#5

(Julkaistu Facebookissa 6.1.2016) 

Auliksen ja Maggien ensikohtaaminen olikin tulta ja tappuraa, vai mitä lapset? Mitenköhän sujuu jatkossa, ja mitähän ne Maggien salaperäiset asiat oikein ovat? Katsotaanpa.

***

Toisin kuin kapteeni Jablonski oli olettanut, luutnantti Benson ei ollut palannut heti seuraavana päivänä, eikä vielä sitäkään seuraavana. Toisen päivän iltapäivän kääntyessä lopuilleen Jablonski oli kuitenkin saanut puhelun. Puhelimessa Benson oli tiedustellut kohteliain sanankääntein, olisiko mahdollista tavata uudelleen lähiaikoina, kenties jo seuraavana päivänä. Tällä kertaa tapaamista ei siis oltaisi sopimassa ylempien tahojen kautta. Jablonskilla ei ollut ollut mitään sitä vastaan, että Benson saapuisi jo seuraavana päivänä ja oli toivottanut tämän tervetulleeksi.

Nyt Benson sitten istui uudemman kerran Jablonskin toimiston vierastuolilla. Jälleen Jablonski oli poistunut hakemaan virvokkeita. Tällä kertaa Benson oli toivonut saavansa kupin teetä. Jablonski muisteli, että yksikön toimistoaliupseereista yksi taisi olla teen juojia ja tältä kenties liikenisi tarveaineet kupilliseen. Vieraalleen hän ei tietenkään vihjannut, että tämän toiveesta olisi ylimääräistä vaivaa. Odotellessaan Benson vilkaisi vaivihkaa sotilasmestari Schwartzia ja mietti, tulisiko hänen sanoa jotain rupatellakseen. Hän ei kuitenkaan keksinyt mitään sanottavaa, joten päätyi pysymään vaiti. Samassa Jablonski saapui juomien kanssa, teekin oli järjestynyt. Upseerit lisäsivät juomiinsa niiden vaatimat lisukkeet ja ottivat ensi hörpyt. Sitten Benson päätti aloittaa puheen. Olisi ollut hänen mielestään teennäistä höpistä alkuun säästä tai sodan edistymisestä, lisäksi hän myös oletti Jablonskin arvostavan sitä, että asiaan käytäisiin kursailematta.

- Kapteeni, olisikohan meidän mahdollista aloittaa tämä aivan alusta, puhtaalta pöydältä?

- Minulle se kyllä sopii.

- Yksi ensimmäisiä asioita, joka minulle alokasleirillä opetettiin, oli että armeijassa ei sanota kiitos eikä anteeksi. Uskoisin että teille on opetettu kutakuinkin samoin. Aion nyt rikkoa tuota periaatetta. Haluan esittää anteeksipyyntöni siitä, miten käyttäydyin edelliskerralla. Enkä sano tätä siksi, että esimieheni söivät minut elävältä. Saavuin teidän vieraaksenne ja käyttäydyin epäkunnioittavasti, olen siitä vilpittömästi pahoillani.

- Hyväksyn anteeksipyyntönne ja haluan osaltani esittää anteeksipyynnön alaiseni käytöksen johdosta. Hän saattaa olla joskus, sanokaamme, raskas paketti.

- Niin. Minä menin sitten vielä lyömään häntä. Eihän hän vain, tai siis tarkoitan että... onhan hän varmasti palautunut täysin ennalleen?

- Yhtä vihreä ja vittumainen.

- En saata käsittää. Olin aikonut sen ihan sellaiseksi sisarelliseksi läppäisyksi, mutta lähtikin lujaa. Hän on vielä niin kevytkin.

Nyt Jablonskin kasvoissa alkoi esiintyä outoa nykimistä. Sivusta salaa vilkuillut Schwartz säikähti ensin, että päälliköllä oli jokin kouristus tai halvaus, kunnes käsitti että päällikköhän hihitti. Benson näytti epätietoiselta ja hieman vaivaantuneelta.

- Anteeksi luutnantti. Asia sinällään on toki vakava, mutta se sisarellinen läppäisy. Aika komeasti se tuonne seinään lensi.

Nyt Jablonski ei enää voinut pidätellä, vaan hänen hihityksensä paisui täysimittaiseksi vartalon hytkynnän rytmittämäksi hirnunnaksi. Schwartz yhtyi siihen kumisevalla kapiaisnaurullaan.

- Juu komea oli kaari ja sitten SPLÄTS!

Benson oli aina vain vaivautuneemman oloinen. Alaiseen kajoaminen oli vakava rike, ei missään tapauksessa naurun asia. Mutta vaikka hän kuinka pinnisti, ei hänkään voinut estää yhden tyttömäisen tirskahduksen pintautumista.

- No niin luutnantti. Nyt on sitten päästy liikkeelle huomattavasti mukavammissa merkeissä. Haluatte varmaankin jatkaa keskusteluja kersantin kanssa. Haluatteko että käsken hänet nyt tänne?

- Itse asiassa, jos se vain teille sopii, niin ajattelin että voisin ehkä mennä tapaamaan häntä parakeille. Aikomukseni on saapua tänne lähitulevaisuudessa useampia kertoja, joten olisi varmaankin kaikkien osapuolten kannalta mukavinta, että en ota tavakseni vaivata teitä.

- Se sopii kyllä. Aika on teidän tehtäviänne ajatellen mitä sopivin. Kuten huomaatte, olemme täällä melko jouten juuri nyt. Vihollinen on ollut pidemmän aikaa hiljaa, eikä yksikköni ole myöskään menossa partioimaan lähiaikoina. En näe mitään tarkoitusta sille, että rasittaisin miehiäni ylimääräisellä palveluksella tai harjoitteilla. He ovat olleet viime aikoina kovissa paikoissa. Levätkööt nyt, kun siihen kerrankin on tilaisuus.

- Lomille ette heitä kuitenkaan päästä?

- Se ei käy, koska olemme kuitenkin periaatteessa hälytysvalmiudessa. Haluatteko että saatan teidät parakeille, vai neuvonko tien?

Jablonskin neuvottua tien Auliksen ryhmän majoitukseen Benson lähti matkaan enempiä vitkastelematta. Bensonin mentyä Schwartz huikkasi:

- Toivottavasti muistaa koputtaa.

Jablonskin mulkaisu viestitti Schwartzille, että päällikön kuukauden huumorikiintiö oli loppuun tirskuttu.

***

Matkalla parakeille luutnantti Benson kävi läpi asioita, joita oli pohtinut edeltävät kaksi päivää. Benson oli kokenut ennenkin epäonnistumisia, ne tapasivat käydä tutuiksi jokaiselle elämässään menestyvälle ihmiselle. Hän oli kuitenkin tottunut aina lopulta onnistumaan. Epäonnistumisia oli hyvä osata käsitellä. Tärkeintä oli, ettei niitä koskaan oppisi sietämään. Benson ei kärsinyt tästä heikkoudesta. Hän ei ollut halunnut rynnätä suin päin uuteen tapaamiseen, vaan oli halunnut käyttää pari päivää kaiken pieleen menneen analysoimiseen. Hän oli alkanut listata kaikkia tunnistamiaan virheitä, mutta kun listasta oli alkanut muodostua lohduttoman pitkä, hän oli päättänyt antaa detaljitason olla ja keskittyä isoon kuvaan. Isossa kuvassa Benson oli analyysinsä mukaan syyllistynyt kolmeen perusvirheeseen. Ensimmäinen virhe oli jo ehditty käsitellä. Se oli ollut hänen asenteensa. Oli alun alkaenkin ollut huono ajatus junailla tapaaminen Jablonskin pään yli. Se oli saanut Jablonskin alaisineen jo valmiiksi varautuneiksi, jolloin yhteistyölle oli ollut kehnot lähtökohdat. Sitten hän oli vielä pahentanut asiaa omalla käytöksellään. Hän oli antanut itsevarmuutensa livahtaa ylimielisyyden puolelle. Margaret Bensonilla oli kykyjä ja osaamista vaikka muille jakaa, mutta sosiaaliset taidot eivät miehittäneet listan kärkipäätä. Taistelulentäjällä ei sellaisille ollut paljon käyttöä, mutta joskus koittaisi sekin päivä, kun lennot olisi lennetty. Jos hän vielä tuolloin aikoisi jatkaa sotilasuralla, olisi tähänkin osaamiseen panostettava. Tässä tehtävässä siihen saisi oivaa harjoitusta.

Toinen virhe oli ollut se, että hän oli aliarvioinut Jablonskin. Oli uskomatonta että näin oli päässyt käymään, sillä Benson oli tutustunut Jablonskin taustaan huolella. Hän oli nähnyt miehen älykkyystestin tulokset ja tiesi, että tämä oli suorittanut West Pointissa laajan opintokokonaisuuden psykologiassa. Hänen kasvonsa punehtuivat, kun hän muisteli kuinka helposti oli kävellyt Jablonskin ansaan. Yksi epämiellyttävimmistä totuuksista, joka hänen oli ollut pakko tunnustaa esimiehilleen, oli se, että hän oli mennyt möläyttämään olevansa Taste My Venomin pilotti. Sähköpurjelentäjät olivat harvinaislaatuista ja tarkkaan valittua joukkoa. Mainittu informaatio ei ollut varsinaisesti salaiseksi luokiteltua, mutta sen levittelemistä ei katsottu hyvällä. Benson oli aina kummastellut ilmavoimien tapaa vauhkota tästä asiasta samalla, kun lentäjät kantoivat suurella ylpeydellä univormuissaan sähköpurjelentäjän piikkisikaa muistuttavaa lentäjämerkkiä. Toisaalta paraatiasussa harvoin jäätiin vangiksi ja lentohaalareissa tällaista tunnusta ei ollut. Kiinalainen kiduttaja olisi saanut käyttää koko työkalupakkinsa kiskoakseen tiedon ulos Bensonista, mutta Jablonski oli onnistunut siinä harmittomalla rupattelulla. Bensonin kasvot muuttuivat aina vain punaisemmiksi ja päässä alkoi kiehua.

- Pikkuisen kun kehutaan ja paijataan päätä, niin Maggie-tyttö se vain livertelee kaiken kuin kampaajan tuolissa.

Kaksi sotamiestä ohitti samanaikaisesti itsekseen jupisevan Bensonin. Hän ei edes havainnut heitä, eikä näin ollen vastannut heidän sotilastervehdykseensä.

- Perkeleen perkele!

Benson totesi, että oli aika alkaa rauhoittua, kun hänen vasta nyt havaitsemansa sotamiehet hyppäsivät puoli metriä ilmaan hänen karjaisunsa seurauksena.

Tämän toisen tehdyn virheen välttämiseen tulevaisuudessa ei ollut muuta lääkettä kuin valppaus. Jablonskin seurassa oli vahdittava sanojaan kuin haukka.

Kolmas virhe oli ollut kaikkein pahin ja se olisi myös vaikeimmin korjattavissa. Sitä tekemään hän oli juuri nyt matkalla. Hän oli valinnut täysin väärän tavan lähestyä ja käsitellä Aulista. Vaikka tämä asia osittain linkittyikin edellä käsiteltyyn ensimmäiseen virheeseen, oli siinä niin paljon omia erityislaatuisia tunnuspiirteitään, että se kannatti luokitella omakseen. Bensonilla oli vähänlaisesti kokemusta henkilöjohtamisesta, mutta sen perusteella mitä hän oli oppinut, miehet (Benson ei itsekään ollut varma, tarkoittiko tässä yhteydessä ”miehillä” miehistöön kuuluvia yleisnimikeenä, vaiko miessukupuolta) voitiin tässä asiassa jakaa kolmeen ryhmään. Ensimmäiseen ryhmään kuuluivat ne, jotka Benson sai peloteltua tottelevaisiksi. Toisen ryhmän edustajat eivät varsinaisesti pelänneet, mutta totesivat tottelemisen olevan se pienimmän riesan tie. Sitten oli vielä kolmosryhmä, johon Aulis kuului. Sen edustajat kävivät sitä uppiniskaisemmiksi, mitä enemmän heitä yritti kyykyttää. Kakkosryhmä oli Bensonin näkemyksen mukaan ylivoimaisesti yleisin, sillä ykkösen ja kolmosen edustajat harvemmin hakeutuivat armeijaan. Benson ei tietämänsä mukaan ollut koskaan ennen joutunut tekemisiin kolmosryhmäläisen kanssa. Sekin oli tosin mahdollista, että niitä oli ollut, mutta Benson oli onnistunut tietämättään säikäyttämään heidät ainakin väliaikaisesti kakkoseen, ehkä jopa ykköseen. Aulis ei kuitenkaan ollut ryhmän vaihtajia, se oli käynyt päivän selväksi. Häneen täytyisi käyttää kokonaan toisenlaista lähestymistapaa. Benson oli valmistautunut tähän tapaamiseen huolella ja uskoi olevansa valmis. Samassa hän olikin jo perillä sen parakin luona, josta Jablonksi oli kertonut Auliksen löytyvän.

Benson astui sisälle majoitustilaan, jossa oli puolisen tusinaa miestä. Jotkut huolsivat aseitaan tai varusteitaan, toiset tekivät jotain muuta tai olivat jouten. Bensonin havaitessaan he ryhdistäytyivät ja lähimpänä oleva oli aikeissa tehdä jonkinlaisen ilmoituksen, mutta Benson vain viittasi heille pienellä eleellä, että he olisivat vapaita jatkamaan askareitaan hänestä välittämättä. Sitten hän viittasi lähimpänä olevan sotamiehen luokseen. Mies asettui Bensonin eteen asentoon seisomaan ja jäi odottamaan, mitä asiaa upseerilla olisi. Äkkiä Benson huomasi kauhukseen, että hänellä ei ollut hajuakaan, ketä hänen itse asiassa pitäisi tiedustella. ”Kersantti... mikä? Frog? No eihän se sen sukunimi ole, se on vain määre. Kersantti Aulis? Naurettavaa.” Jos kysyisi vain kersanttia, niin se tuskin auttaisi paljon, niitä täällä oli useita. Tietenkin voisi vain kysyä, onko sitä sammakkoa näkynyt, mutta se olisi äärimmäisen epäkunnioittavaa. Tilanne alkoi jo muuttua piinaavaksi. Asennossa seisova sotamies näytti hämmentyneeltä ja sivummalla olevat seurasivat tilannetta kummissaan. Ilmavoimien upseeri oli ilmaantunut heidän tupaansa. Tällä oli selvästi jotain asiaa, mutta nyt hän oli jäätynyt täysin. Ties kuinka tukalaksi tilanne olisi muuttunut, ellei se olisi lauennut siihen, että Aulis loikki tupaan sisään. Auliksen kasvoille levisi leveä, aurinkoinen hymy.

- Maggie! Päivieni valo!

Lyhyen helpottuneisuuden jälkeen Benson alkoi näyttää siltä, kuin hänellä olisi ummetusta. Nyt oli kuitenkin skarpattava, toista kertaa ei saisi epäonnistua. Muut tuvan sotilaat totesivat upseerin löytäneen etsimänsä ja palailivat hiljalleen keskeytyneisiin puuhiinsa. Hieman Auliksen tekemä ”ilmoitus” askarrutti heitä, mutta Auliksen törmäilyihin oltiin jo totuttu.

- Päivää teillekin, kersantti. Olisiko täällä jotain paikkaa, missä voisimme keskustella kahden?

- Jaa, pelihuoneessa ei taida just nyt olla ketään.

Benson seurasi Aulista, joka loikki pitkin käytävää ja meni sitten sisään yhdestä ovesta. Pelihuone oli askeettinen tila, johon oli saatu mahdutettua yksi pingispöytä ja yksi biljardipöytä miesten vapaa-ajan viettoa varten. Kirjahyllyillä ja pöydillä oli joitain kirjoja sekä kotimaasta tuotettuja aikakauslehtiä, joista tuoreimpien päiväykset olivat muutaman kuukauden takaa. Nurkkaan sijoitetulla pöydällä seisoi radio sekä levysoitin ja epämääräinen pino levyjä. Jokunen sohva ja nojatuoli toimivat istuimina. Kuten Aulis oli arvellut, tila oli tyhjillään ja saisi nyt toimia kokoushuoneena.

- No mitäs Maggie? Kuis elämä murjoo?

- Kersantti, ihan alkajaisiksi haluan pyytää anteeksi sitä, että löin teitä.

- Noo, on mua naiset lujempaakin mätkineet.

- Sepä yllättävää.

- Joo, mutta siis ei sun tarvitse mitenkään häpeillä. Kyllä sulta aika napakasti lähtee. Lyöt sä lujempaa kuin merijalkaväen tiedustelijat.

- Se ei kuulemani mukaan vaadi paljon.

- Oho, oliko tuo merkki huumorintajusta?

- Ei. Mutta ehkä käymme pikku hiljaa käsiksi asiaan. Kersantti, me pääsimme vähän huonolla jalalla liikenteeseen viime kerralla.

- Ai, en mä huomannut.

Seuraavat sanansa Benson oli harkinnut tarkoin. Kuten lentäjä-ässät kaikkina aikoina, myös Margaret Benson tiesi, mikä oli taistelulentäjän tärkein taito. Se oli taito pysyä hengissä. Kuolleelle ässälle ei ollut mitään käyttöä. Se edellytti ensinnäkin kykyä tunnistaa sellaiset taistelut, joita ei ollut mahdollista voittaa. Sen lisäksi tarvittiin päättäväisyyttä ja luonteen lujuutta vetäytyä noista taisteluista ennen kuin oli myöhäistä. Benson oli nyt päättänyt kaartaa purjeensa pilveen ja luopua yhdestä mahdottomaksi käyneestä taistelusta.

- Kersantti, minulle on uskottu tärkeä tehtävä ja teillä on merkittävä rooli siinä. Siksi olen päättänyt keskittyä olennaiseen ja jättää sivuseikat huomiotta. Aion tästedes suhtautua teihin ikään kuin siviilihenkilöön. En vaadi teiltä sotilaallista käytöstä tai puhuttelua. Aion katsoa läpi sormieni epäsotilaallista olemustanne, käytöstänne, puhetapaanne, hygieniaanne ja niin edelleen. Kaksi vaatimusta minulla kuitenkin olisi.

- Antaa tulla.

- Vaikka en vaadikaan teitä puhuttelemaan itseäni sotilasarvoni edellyttämällä tavalla, niin etunimeni käyttöä en salli. Te ette kutsu minua Maggieksi ettekä Margaretiksi. Minun nimeni on Benson, mutta siitä edestä voi jättää sen luutnantin pois. Sopisiko tämä teille?

Se sopi ja Aulis osoitti sen nyökkäyksellä. Benson oli aikeissa jatkaa, kun Aulis keskeytti hänet.

- Benson hei.

- Niin?

- Kun tähän aiheeseen päästiin, niin voisitko säkin alkaa haukkua mua muuksi kuin kersantiksi?

- No kun teillä ei varsinaisesti ole sukunimeä.

- Etunimi on.

- Niin tuttavalliseksi en ala. Kersantti on sitä paitsi ihan hyvä nimitys kersantille.

- No mennään sitten sillä. Mikäs se toinen vaatimus on?

- Minun seurassani teidän tulee pidättäytyä kaikista seksistisistä kommenteista, kaksimielisyyksistä sekä ulkomuotooni kohdistuvista arvioinneista.

Nyt Aulis näytti vastahakoiselta ja epäröivältä.

- Jaa. Että tollasta. En mä nyt oikein. Meinaan että mitäs tohon nyt...

- Kersantti, valitettavasti minun on pakko vaatia tätä. Se on ehdoton edellytys sille, että voimme työskennellä yhdessä. Se tehtävä, joka meitä odottaa on oikeasti tärkeä, kuten tulette havaitsemaan. Se on sitä kaikille amerikkalaisille ja koko vapaalle maailmalle. Minua ei liikuta se, miten heilutte Da Nangin yössä, mutta minun seurassani teidän tulee käyttäytyä kuin herrasmies.

- Että oikein vapaalle maailmalle. No, jos tää nyt on sulle kynnyskysymys...

- On.

- ...niin okei. Osaan mä siivostikin olla. Pinnistelyä se vaatii, mutta onpahan vaihtelua.

- Hienoa.

- Ai juu, Benson hei. Mikä lasketaan seksistiseksi?

- No alkaapa hyvin.

- Ei kun oikeesti. Esimerkiksi toi mun tän päiväinen avaus kun kutsuin sua mun päivieni valoksi, oliko se sun kirjoissa seksistinen? Koska mun vilpittömän näkemykseni mukaan se on pirun kauniisti sanottu, vai eikö ole? Tai voihan sen tietty vittuilunakin heittää, jos sen sanoo sillei sarkastisesti, mutta kun en sanonut.

Benson hieroi ohimoitaan.

- Kun nyt edes lupaatte yrittää parhaanne.

- Juu juu, kiltisti ollaan. Siinäkös ne vaatimukset olivat?

Siinä ne olivat. Nyt duo pääsi vihdoin käymään varsinaisia keskusteluja. Heidän ensimmäinen palaverinsa kesti noin puolitoista tuntia.

***

Tapaamisen päätyttyä Benson asteli tukikohdan alueella kohti pääporttia, jonka luokse hän oli jättänyt käytössään olleen auton. Juuri nyt hän oli hyvällä tuulella, hän oli oman näkemyksensä mukaan selviytynyt päivän haasteista hyvin. Tänään hänen esimiehilläänkään ei olisi aihetta huomautuksiin. Taivaalla näkyi kaksi purjetta. Benson terästi katsettaan.

- Frank ja Craig siellä liihottavat taivaan sinessä. Lucky bastards.

Benson oli sekä innoissaan että ylpeä saamansa erityistehtävän johdosta. Hän kuitenkin tiesi, että tehtävän kestäessä tulisi hetkiä, jolloin hän kaipaisi taivaalle, vaikka keskelle kiivasta it-tulta. Aulista ajatellessaan hän oli siitä varma.

***

Huomaattekos lapset? Vaikka välillä vähän tuittuillaan, niin sitten voidaan taas olla kavereita. Kiva että Auliksella ja Maggiellä alkoi juttu luistaa. Ensi kerralla jatketaan, kauniita unia.